sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

hiljaiseloa ja uusia tuulia

heipä hei rakkaat lukijat.
elikkäs tuota juu, vaikka kuinka haluaisin, en vaan
kykene enään hyppäämään tän bloggailun pariin. aina kun ajattelen
että voisin postata, unohdan kuitenkin aikeeni ihan heti, ja
kuvittelen, että jos en ajattele postaamattomuutta, se katoaa.
vaikka eihän niin käy. 
jo kolme vuotta mä oon pitänyt blogia pystyssä, ja leikkiny 
nukeilla ties missä nolaten itteni ja kaverini hymyssä suin.
nyt kuitenkin musta tuntuu että oon tullut tieni päähän. ainakin
joksikin aikaa. jokaisesta umpikujasta tietty lähtee uusi pienempi polku,
ja niin edelleen, joten en todellakaan sulje nukkeihin uudelleen 
hurahtamista pois. alan kuitenkin vähän ripottelemaan
viime postauksessa mainitsemiani nukkeja pois.
hayleyn olen jo saanut myytyä, ja kaikki myynti-ilmoitukset laitan 
facebookin pullip-kirppis ryhmään, ja ehkä jopa blogiini,
jos tarvetta tulee. näillä näkymin tarvetta ei ainakaan ole.
valokuvausta jatkan ehdottomasti, tosin ehkä vähemmän
nukkekyllästettynä, mutta enköhän mä sitten noita jäljelle jääviä
pentujakin valokuviin ripottele. mahdollisesti oon pystyttämässä
blogia ihan valokuvaukselle, ja itselleni, mutta atm. mut löytää parhaiten
instagramista nickillä @lot.t.a
blogia en kumminkaan poista, ja mahdollisesti jatkan satunnaisissa
miiteissä käymistä, samoin kuin tosi satunnaista postauilua.
kiitos kovasti teille kaikille, ootte ollu, ja tuutte aina olemaan suuri osa mun elämää <3
ja jotta tää postaus ei jäisi ihan kuvattomaksi, julkaisen tähän muutaman kuvan
yompasta, jotka otin ties kuinka pitkän aikaa sitten. 
kiitos vielä kaikesta, ja nauttikaa näistä neljästä hassusta otoksesta ^^